Intialaislapset, ruoka ja Harry Potter

Pari valittua sanaa lapsiperheistä junamatkalla. Älkää ihmiset tehkö 10 lasta jos ette osaa kontrolloida niitä. Älkääkä ainakaan tuoko niitä junaan. 

Minä (Louhis) joka olen meistä kahdesta enemmän lapsiystävällinen olen täysin kypsä tähän hommaan, samassa pienessä junavaunussa on arviolta 7 intialaista lasta jotka poukkoilee joka suuntaan niin kuin superpallot.  Samaan aikaan niiden äiti nukkuu, välittämättä tippaakaan siitä  että jokanen junavaunun matkustaja on korvia myöten täynnä kiipeileviä ja huutavia ja säätäviä intialaislapsia. 

Ja tämä ei jäänyt tähän. Ensin katseltiin niitä 2 tuntia Edinburghista Oxenholmen asemalle ja junaa vaihdettaessa huokaistiin helpotuksesta, ei enään ylienergisiä intialaislapsia. Vaan ei, sama porukka juoksee viime hetkellä samaan junaan ja aloittaa säätämisen. Onneksi junamatka ei kestänyt kuin 20min, tämän jälkeen niistä päästään, ei ne voi haluta samaan pikkukylään bussilla kun me. Mutta kyllä vaan voi, ja vielä samalla bussillakin. Bussi oli kaksikerroksinen ja siinä oli avokatto joten voitte vaan kuvitella miten hulluksi ne 7 intialaislasta meni. Nyt onneksi ollaan rauhassa Grasmeren kylässä Lake Districtillä kansallispuistoalueella. Ilman intialaislapsia. 

Muutama sana kuitenkin Edinburghista, sen sekavan Dark Side -postauksen lisäksi. Itse tykästyin paikkaan, tehtiin aika paljon kaikkea sen kolmen päivän aikana. Heti illalla kun saavuttiin kipitettiin tosiaan se Dark Side -kierros läpi josta asiaa edellisessä jutussa. Maanantaina raahauduttiin ilmaiselle kävelykierrokselle ja täytyy sanoa että siitä ei jäänyt ihan kauheasti faktaa mieleen koska opas esitti asiat ehkä hieman sekavasti. Vähän niinkuin minä esitän asiat aina täällä  blogissa. 

Maanantai-illalla mentiin Pub Crawliin, joka oli positiivinen kokemus! Saatiin uusia enemmän ja vähemmän skitsoja tuttavuuksia ja aika hyviä alennuksia nestepuolesta, eli Pub Crawl oli kaikin puolin hyvä juttu. Myös McChicken-hamppari maistui yöllä puoli kahdelta erittäin hyvälle. 

Tiistaina käytiin Camera Obscura -museossa joka oli optisten harhojen ja illuusioiden museo, se oli ihan paras, suosittelen lämpimästi! Sen jälkeen käytiin Harry Potter -kävelykierroksella, muun muassa taiottiin liikennevalot vaihtumaan ja kaksintaisteltiin hautausmaalla. Nähtiin myös muun muassa Voldemortin hauta, inspiraatio Tylypahkan linnaan ja paikkoja jossa J.K. Rowling kirjoitti Harry Potter -kirjoja. Mahtavaa. 

Siinä Edinburgh-experience 

tiivistettynä. Hostelli ei ollut siistein mahdollinen mutta silti ihan kiva, osui ihan hyviä huonekavereita ja vain yhtenä yönä keski-iän ylittänyt pallero mies kuorsasi joten life is good. 

Kummitusjutui

Eilisistä pelon hetkistä toipuneena minä, Louhis, olen palannut mobiililaitteeni ääreen jakamaan kokemuksia The Dark Side -kierroksesta. 'You are gonna get a little creeped out' oppaan suusta piti kyllä paikkansa, kun iltayhdeksästä yhteentoista kävelimme pitkin Edinburghin katuja aiheena sarjamurhaajat, vampyyrit, vauvantappajat ja muu mukava. 

Loppua kohden kun seisoskelimme hautausmaan hautakammiossa aiheena nainen joka haudattiin elävältä ja heräsi henkiin hänen ruumistaan ryöstettäessä pitänee sanoa että kylmät väreet kiirivät selkäpiissä. 

Tai kun kapealla kujalla opas kertoi pariskunnasta joka adoptoi hylättyjä vauvoja ja sitten poltti niitä tai tukehdutti viskillä ja kuristamalla ja sen jälkeen hautasi takapihalleen. 

Nyt kun vauhtiin päästiin niin ehkä pahin tarina oli pojasta joka kuvitteli olevansa vampyyri. Hän tuli johtopäätökseen että ainut mahdollinen keino saavuttaa vampyyriolemus oli tappaa joku ja juoda hänen vertaan. Niimpä hän valitsi uhrikseen ystävänsä joka oli ärsyttänyt poikaa ja arkisesti puukotti tätä 42 kertaa, joi hänen vertaan ja leikkasi hänen kallonsa auki ja söi paloja hänen aivoistaan. Sitten poika hautasi ystävänsä metsään ja vielä auttoi poliisia etsinnöissä jälkikäteen.

Eikä siinä mitään, mutta tämä ei siis tapahtunut 1600-luvulla, vaan vuosi oli 2002... Poika jäi sitten nalkkiin lopulta kun hänen ystävänsä ruumis löydettiin ja pojan DNA:ta oli ruumiissa. 

Kierros oli kyllä kymmenen punnan arvoinen ja vaikka uumoilin valvovani koko yön odottaen vampyyripoikaa niin ongelmia ei ilmaantunut, ja ainut häiriötekijä olikin vain aamuyöstä äänekkäästi kuorsaava kaljuuntuva pyöreä mies huoneen toisella puolella. 

Kävimme tänään myös ilmaisella kävelykierroksella ja nyt illalla suunnitelmissa Pub Crawl, eli konsepti jossa turistit tutustutetaan kohdekaupungin yöelämään ohjatusti. Kätevää. 

Ainiin, hämmensimme ranskalaista huonetoveria kun hän kohteliaasti kysyi miten päivämme sujui ja ilmeisesti 'kävelykierros'-osuus jäi häneltä ymmärtämättä ja hän sai irti vain 'we went on the dark side' ja näytti hyvin kummalliselta. 

Edit: tämä piti julkaista eilen mutten saanut sitä aikaiseksi joten olemme kokeneet jo Pub Crawlin ja paljon muuta. 

MonsterInc.

Hei taas pitkästä aikaa. Tällä hetkellä lahoamme Edinburghissa eli paljon on taas tapahtunut Glasgown jälkeen. 

Skotlannin suurimmasta kaupungista suuntasimme tosiaan junalla kohti Invernessiä. Kolmen tunnin puuduttavan junamatkan jälkeen saavuimme sateiseen kohteeseemme. Jännittynein mielin suuntasimme etsimään tulevaa majapaikkaamme. Ensin varaamamme hostelli tosiaan paloi pois maailmankartalta joten hieman epäilevin mielin suuntasimme kohti tätä seuraavaa vaihtoehtoamme. Loputtomalta tuntuvan vaelluksen jälkeen saavuimme kuitenkin hieman pelottavan näköisen mutta olemassa olevan majapaikan luo. Oveen oli jätetty liuta puhelinnumeroita joihin piti soittaa mikäli mieli päästä taloon sisälle. Puhelinneuvotteluni hostellin omistajan Alin kanssa ei sujunut mutkitta mutta muutaman minuutin kiivaan sananvaihdon jälkeen onnistuimme murtamaan ovessa olevan numerolukkoyhdistelmän ja tunkeutumaan seuraavan oven luo. Suorituksestani ansaitsisin mielestäni kunniamitalin ja suoran pääsyn FBI:n pomminpurkujoukkoihin.

 

Myöhemmin vielä tapasimme Alin, joka vaikutti mukavalta rahoituttuaan sekavan ja kärkkään puhelumme jälkeen. Sanottakoon nyt silti, että kohdattuani Alin ja kuultuani hänen selityksensä hostellipalosta olen 98,7% sitä mieltä, että palo ei syttynyt sattumalta. Mutta se siitä nimittäin hostelli oli mukava paikka ja erityisesti kahdenhengenhuoneemme toi kaivattua rauhaa ja vaihtelua.

Syy vierailuumme Invernesissä ei kuitenkaan ollut Alin tekemisten urkkiminen tai poltettujen hostellien ihailu vaan pääasiallinen syy vierailuumme oli lähellä sijaitseva Loch Nessin järvellä. Osa teistä onkin saattanut kuulla villejä tarinoita Loch Nessin hirviöstä, joka siis kyseisessä järvessä legendan mukaan asustaa. Päädyimme matkaamaan bussilla järvelle ja tarkoituksemme oli kierrellä siellä jonkin aikaa palata sitte bussilla takaisin. Bussilippu oli mielestäni täysin ylihinnoiteltu nimittäin tästä 30 minuutin edestakaisesta matkasta veloitettiin 9,20 puntaa. Päätimme kuitenkin uhrata viimeiset pennimme ja hypätä bussin kyytiin.

Päästyämme perille Loch Nessin hirviön kosto lankeutui päällemme ja vettä piiskasi vaakatasossa alas. Emme myöskään löytäneet pääsyä rantaviivan tuntumaan, joka olisi mahdollistanut veteen koskemisen, koska sehän se pääasia oli tottakai. Paluumatkaan oli aikaa 2 tuntia ja niinpä lopulta epätoivon hetkellä jouduimme maksamaan 8 puntaa päästäksemme järven rannalla sijaitsevaan linnaan, joka tarjosi edes pienen sateensuojan. Linna osoittautui kuitenkin hienoksi paikaksi, maisemat olivat upeita ja lopulta pääsimme vielä kosketuksiin Loch Nessin veden kanssa. Kierrettyämme linnan ja matkamuistomyymälän tyydyimme viihdyttämään linnan lipunmyyjiä ja nauramaan julmaa naurua turisteille, jotka eivät osanneet avata ulos johtavaa ovea. Viimein palasimme takaisin Invernessiin ja jälleen kerran mäkkärin kautta vetäydyimme omaan yksityiseen huoneeseemme. 

Inverness vaikutti muutenkin mukavalta ja idylliseltä paikalta eli mikäli joskus Skotlannissa matkustelette ja ylimääräistä aikaa sattuu olemaan niin poiketkaa ihmeessä Alia tapaamaan. Sunnuntaina jätimmekin sitten Invernessin taakse ja saavuimme sateiseen Edinburghiin. Täältä parempaa tilannepäivitystä luvassa piakkoin. Saatte varsin kiintoisia tarinoita eiliseltä "The Dark Side" -kävelykierrokselta ja varmasti myös tämän illan Pub Crawl-kiertueelta johon seuraavaks suuntaamme. 

-Noora

Skotlannin suurin kaupunki

Olen taas palannut viihdyttämään teitä verbaalisella ulosannillani aiheena ukulele, Glasgow ja viinirypäleet. Kolme kertaa epäonnistuttuani postauksen tallentamisessa sen kadotessa internetkoneeseen päätin tällä kertaa onnistua. Täällä siis Louhis. 

Matkaseurueeseemme on Nooran ja tinapillin lisäksi liittynyt 25£ maksanut ukulele, jonka päätin hankkia Nooran kehityttyä tinapillinsoitossa lähes ammattimaiselle tasolle. Nyt on sitten duo pystyssä, meitä voi bookata häihin tai muihin riemujuhliin. Liksa on kova mutta niin on laatukin. 

Sitten topikkiin viinirypäleet. Ostin eilen paikallisesta Natsisiwasta viinirypäleitä ja kävellessäni kohti hostellia pilkaten Nooran 11 pennin banaania, kuin salamaniskusta karma iski ja viinirypälepaketti luisui kädestäni ja iskeytyi katuun. Pelastin suurimman tertun salamannopeasti viiden sekunnin sääntöä noudattaen (se on tieteellinen sääntö ofc) ja onneksi vain kahdeksan irrallista yksilöä jatkoi elämäänsä Glasgown kaduilla. Surullista. 

Sitten Glasgow. Taaskaan itsellä ei ollut suuria odotuksia enkä oikeastaan mitään Glasgowsta tiennyt. Paikka osottautui kuitenkin erittäin kelvolliseksi, hostelli oli vain muutaman minuutin päässä ydinkeskustasta ja keskusta-alue itsessään oli tosi hienoa. Käytiin myös Glasgown katedraalissa, joka kilpaili hieman eri kokoluokassa Uudenkaupungin uuden kirkon kanssa. Visitoitiin myös Necropolis-kukkula joka oli tosi hieno hautausmaa. Suosittelen. 

Nähtiin myös joitain Glasgown yliopiston rakennuksia jotka jälleen kerran saivat miettimään että miksi taas venytinkään viimeisiä aivosoluja Turun Yliopiston pääsykokeisiin kun jotain tuollaista olisi tarjolla. Eli äiti, jos en palaa kotiin niin kannattaa alkaa koluta Irlannin ja Skotlannin yliopistoja, sieltä mut löytää. 

Saatiin myös yksi uusi kaveri Uudesta-Seelannista ja yksi Liverpoolista ja käytiin keskiviikkoillalla drinksuilla lähipubissa!! 

Pahoittelen kuvatonta postausta, tässä kuva meistä ja meidän kamuista! (Erittäin ruma kuva onkin, älkää ihmiset ajatelko että näytän ihan noin pummilta joka päivä!) 

Belfastin kuulumiset saatanan kielellä

Hyvää iltaa arvon kansalaiset. Jätin tinapillin hetkeksi rinkan perukoille ja tulin raportoimaan teille viimeisistä liikeistämme. Tämän hetkinen sijaintimme on Eurohostel Glasgow, johon saavuimme parisen tuntia sitten. Belfast on siis jätetty taakse ja elämässä siirrytty eteenpäin. 

Pari päivää kuitenkin Belfastissa majaitiin/makoiltiin. Oltiin jo aikasemmin sovittu, että Belfastissa ei säntäillä minuuttiaikataululla vyölaukut täristen turistikierrokselta toisella vaan keskitytään palauttamaan mieli ja keho oikeaan tasapainoon. Tavoitteisiin ei kuitenkaan taaskaan päästy, nimittäin terveellisen viikkomme alkajaisiksi löysimme turvonneet olemuksemme jälleen kerran mäkkärin syövereistä ja haaveet terveellisestä elämästä murskautuivat. Hengistä tasapainoa puolestaan vapisutti huoneessamme majailevat jenkit (ja kanadalaiset), joiden uusavuttomuus ja laittoman hidas järjenjuoksu kiristi hermojamme. Kindermunien laiton maahantuoja sekä lentäjäisän kustannuksella pröystäilevä kehuskelija aiheuttivat epätoivon ja turhautumisen täyteisiä hetkiä.

Kaikesta huolimatta käytiin kuitenkin pyörähtämässä Belfastin kaupoissa (ei me mitään kyllä taaskaan ostettu...) ja kiertämässä tärkeimpiä nähtävyyksiä. Suurimmaksi osaksi otettiin kuitenkin rennosti ja keskityttiin olennaiseen eli ruokaan. 

Tänään lähdettiin reippaina liikkeelle heti aamulla ja saavuttiin lopulta junalla-bussilla-lautalla-bussilla-junalla tänne. Kokkailtiin taas halpaakin halvempaa pastaruokaa, jolla olis ruokkinu puolet Uudenkaupungin asukkaista. Tänään tavoitteena ois vielä tsempata sen verran, että pestään näkyvä lika ja pahin haju pois ihoiltamme. Huomisen ohjelmasta ei ole tietoa eli aika näyttää mitä huominen tuo tullessaan.

-Noora

Mango&Pineapple

Taas on aika päivittäytyä ajan tasalle sosiaalisen median saralla. Minä, eli Louhis, olen taas nakitettu suoltamaan tänne jotain älyvapaata sepustusta Galwaysta ja Moherin kallioista. Sitä siis luvassa.

Meidän tietämys Galwaysta oli pyöreä nolla kun matkattiin bussilla sitä kohti. Jopa paikan maantieteellinen sijainti oli hämärän peitossa ("Ai tää mesta on meren rannalla!"). Kävi kuitenkin ilmi että Galway oli hyvinkin mukava pienehkö (lue. isompi kuin Uki) kalastajakylä. 

Käytiin ilmaisella kävelykierroksella perjantaina, oppaanamme taas söpö yliopisto-opiskelijapoika. Miinuspuoli oli että koko melkein kolme tuntia satoi vettä lähes kaatamalla ja tuuli niin paljon ettei Primarkin (se on muuten Irlannissa Penneys) neljän euron sontikasta ollut hyötyä nimeksikään. Joten ei muuta kun huppua päähän ja tarpomaan sateeseen. Saatiin kierrokselta paljon vinkkejä mitä tehdä ja käydä katsomassa kauniilla säällä mutta harmiksemme ei koskaan saatu aikaseksi kävellä kaupunkia uudelleen ympäri (LAISKUUS). 

Lauantaina oli vuorossa kauan odotettu retki Moherin kallioille (Cliffs of Moher Lontoon kielellä). Ja hyvillä eväillä varustautuneina lähdettiin matkaan vähän ennen kymmentä aamulla. Oltiin siis varattu se edellisenä päivänä ja pulitettiin retkestä 20€ per sielu.

Bussikuski toimi samalla oppaanamme ja ajelutti meitä läpi irlantilaisen maaseudun, harmi vaan että hänen mikki oli vähän hiljaisella ja aksentti vahvan irlantilainen niin ei aina ihan oikein kuullut tai saanut selvää mitä hän sanoi. Matka jopa keskeytyi kerran kun tiellä oli lehmiä joita siirrettiin aitauksesta toiseen, että ihan niin maalla oltiin.

Itse Kalliot sitten oli ihan oma lukunsa. Ne oli varmaan tälläsista luonnonpaikoista mahtavin mitä olen koskaan nähnyt. Ja myös ehdottomasti tuulisin. Onneksemme ei ollut mikään täyssumuilma niin näkyvyys oli erinomainen.

 Huomatkaa myös että se on se paikka missä Harry Potteria on kuvattu. Muistanette Harryn ja Dumbledoren matkan luolaan noutamaan hirnyrkkiä kuudennessa elokuvassa? Vois sanoa että ollaan melkein kuuluisia nyt.

Galway ja Cliffsit on kuitenkin nyt jätetty taakse ja majaillaankin jo Belfastissa hostellissa, jossa Noora opettelee soittamaan Piippolan Vaaria mun ostamalla perinteisellä irlantilaisella tinapillillä, eli life is good. 

Itse metsästän vielä ukulelen matkaan nii voidaan pitää konsertti meidän huoneessa majaileville asukkaille. 

PEACE. 

-Laura

P.S 

The Four Courts Hostel Dublin

Nyt on Dublin jäänyt taakse ja katseet suunnattu kohti uusia maisemia ja epäonnistumisia. Päätinkin nyt tulla jakamaan kanssanne supermielenkiintoisia kokemuksiamme ja arvioitamme Dublinin hostellistamme.

Paikan nimi tosiaan oli The Four Courts Hostel, jos se nyt jollekin vielä jäi epäselväksi. Pienen haparoinnin jälkeen hostelli löyty melko kivuttomasti ja sijainti oli muutenkin todella hyvä. Lähellä tärkeitä nähtävyyksiä, ravintoloita, pubeja ja muita perus tuulitakkituristia kiinnostavia paikkoja. Mäkkäri tosin ois voinu olla vielä vähän lähempänä, koska siellä tuli taas kuitenkin vierailtua kolme kertaa kolmen päivän sisällä. 

Huoneen hinta hostellissa oli noin 11e yöltä eli hinta sopi meille penninvenyttäjille varsin hyvin. Samassa huoneessa meitä oli 16 ihmistä eli joukkoon mahtu jos jonkinlaista kulkijaa. Onnistuttiin pääsemään muutamien kanssa ihan hyviin väleihin mutta epäonneksemme saatiin myös yksi murhanhimoinen vihamies, joka ei pitänyt ensimmäisen aamun lukkoepisodista. 

Huone oli siisti ja muutenkin käytännöllinen & hyvä. Isoista yksinkertaisista ikkunoista puski kuitenkin kaikki mahdollinen melu läpi huoneeseen niin yöllä kuin päivälläkin. Varsinkin ensimmäisenä yönä oltiin ihmeissään unen katkoillessa tasaisin väliajoin hälytysajoneuvojen ja muiden liikenteen äänten toimesta. Yöllä heräsin myös ääneen joka kieli kolmannen maailmansodan alusta. Tämä sieluani raastava melu ei kuitenkaan ollut peräisin pommikoneesta vaan sitä muistuttavasta kadunlakaisijasta. Tilannetta ei myöskään parantanut alapuolellani nukkuva vihamiehemme, joka kuorsasi seiniä vapisuttaen. Meluun onneksi kuitenkin tottui ensimmäisen melko sekavan yön jälkeen eli kaksi seuraavaa yötä vietettiin jo melko levollisissa merkeissä.

Saapuessamme ensimmäistä kertaa hostelliin nälän sumentama näkö- ja ymmärräskykymme vaikeutti oikean huoneen löytämistä. Sekavuus ja väärällä käytävällä harhailu osoittautui kuitenkin myöhemmin hyvinkin hyödylliseksi. Nimittäin meidän oli tarkoitus jakaa vessa ja suihku kahden muun huoneen asukkaiden kesken (eli siis yhteensä 48 ihmisen kanssa). Suihkut oli sijoitettu vessojen kanssa samaan tilaan eikä suihkussa ollut mahdollisuutta laittaa ovea lukkoon tai muutenkaan taata yksityisyyttä muuten kuin suihkuverhon avulla. Vessat olivat myös melko epäsiistit ja jatkuvasti tukossa. Tämä ei kuitenkaan meitä haitannut nimittäin harhaillessamme väärällä käytävällä löysimme puhtaan vessan ja suihkun jonka oven sai lukkoon ja jonne ei ollut tungosta! Niinpä siis hiippailimme kolme päivää naapurikäytävän suihkuun ja vessaan eli loppu hyvin kaikki hyvin.

Hostellin alhaiseen hinta kuului myös aamupala. Aamupala koostui paahtoleivästä, mehusta, muroista ja kekseistä. Lisäksi tarjolla oli täydellistä kaakaota, kahvia, teetä jne. Eli vaikka nyt ei puhuta mistään ruotsinlaivan aamiaspöydästä, jossa suomituristi vetää paistettuja nakkeja koko rahan edestä niin täytyy sanoa että hyvin kattava aamiainen hostellin aamiaiseksi oli kyllä tarjolla. Pisteet siitä. 

Kaiken kaikkiaan saatiin siis hyvää palvelua ja respassa oltiin auttavaisia ja ihan kohtuullisen ystävällisiäkin. Miinuksena täytyy kuitenkin sanoa, että ilmaisen netin toimivuus oli vähän heikkoa mikä meitä nettiriippuvaisia tietenkin vähän harmitti. Siitä huolimatta voin kyllä suositella Dubliniin matkaaville kyseistä hostellia varsinkin jos haluaa halvan mutta hyvän yösijan. 

-Noora

Dublinfiilikset

Tätä postausta kirjoittaa Louhis BUSSISSA matkakohteena Galway. Miksi bussissa, varmaan ihmettelette? Koska kaksi nimeltämainitsematonta riemuidioottia päätti ostaa reilikortin alkamaan 14.6 kolmannentoista päivän sijaan. Nyt sitten maksettiin 10€ bussista eikä saatu ilmaista junamatkaa.. No, ei voi mitään. 

Oltiin myös katottu että ollaan Galwayssa kaks yötä mutta totuus olikin että, ollaan siellä kolme yötä. Pitäiskö alkaa opetella lukemaan ja tulkitsemaan 12-kuukausikalenterijärjestelmää? 

Mutta aiheeseen, joka on tänään Dublin ja sen ihmeet! Koska en ole koskaan ennen käynyt Britteinsaarilla, minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai mitään käsitystä paikasta. Dublin kuitenkin yllätti positiivisesti, ehkä mitän supermahtavia nähtävyyksiä täällä ei ole, mutta toisaalta kuinka monessa paikkaa sitten on? Ehkä se oli enemmänkin se fiilis, ihmisten ystävällisyys, pubikulttuuri ja sellainen rento meno jotka iski. Jopa Mäkkärin tiskin myyjä kysyi 'How can I help you dear?' (vrt. Suomen mäkkäri..). 

Nähtävyyksistä kuitenkin pitänee mainita että Trinity College oli erittäin mahtava paikka ja Book of Kells -näyttelyn ohrssa ollut kirjasto oli ihan huippu. Vaikkei saatukaan oppaaksi söpöä poikaa. Ehkä Turun ylioopiston sijasta pyrinkin sinne? 

Käytiinhän me sitten myös Guiness Store House olutmuseotehdasmestassa mutta koska kummatkin oikeestaan vihataan olutta niin se ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä kokemus. Pitänee tunnustaa että itse en saanut olutpinttiä alas, puolet jäi...

Dublinin fiilikseen palatakseni pitää todeta että itse sopeudun tänne paremmin kuin Suomeen, joku henkinen osa loksahtaa Irlantilaiskulttuurin kanssa yksiin. Kaikkein ihaninta on huomata että täällä ei tullut vastaan yhtään yökerhoa jossa soi David Guetta ihmisten reivatessa tanssilattialla skannaten itselleen uutta yhden yön juttua. Sen sijaan löytyi kodikkaita pubeja jossa soitti joku söpö poika kitaraa ja lauloi Johnny Cashia ja CCR:rää. Kävelykierroksen opasta lainatakseni 'Dublin is all about having the craic!'. 

Ireland and its wonders

Täällä ollaan Dublinissa (suomalaisittain Tuplin)! Eilen etsittiin hostelli viimeisillä voimilla uuvuttavan lennon jälkeen, ohjeistus lupasi kävelymatkan olevan bussipysäkiltä maksimissaan viisitoista minuuttia. Allekirjoittaneet kuitenkin etsivät hostellia vähintäänkin puoli tuntia. Täällä ollaan kuitenkin.

 

Nyt siis sanaista arkkuaan teille valottaa minä, Laura Louhivuori, paremmin maailmalla tunnettu nimellä Louhis. Kaikki ketkä tätä blogia seuraavat varmaan tuntevat minut joten en ala sen suuremmin esittäytymään. 

Ensimmäinen takaisku matkalla sattui tänään aamulla kun ryhdyin kirvottamaan rinkkaani sängyn alla olevasta lokerosta alasängyssä majailevan Espanjalaisverisen Diegon vielä nukkuessa. Olin eilen lukinnut lokeron vaijerilukolla jotenkin kieroon, ehkä samalla pimeydessä vääntänyt lukkoa niin että numerokoodi oli vaihtunut, who knows. Lukko ei kuitenkaan auennut aamulla oikealla koodilla vaan jumiutui jotenkin puoliväliin. Eihän siinä auttanut muu kuin päivävaatteisiin pukeutuneen Nooran kipittää respaan pyytämään nätisti josko jollain olisi pihtejä että vaijerin saisi poikki, ja pian huoneeseemme rynnistikin mies erittäin massiiviset sivuleikkurit kädessään. Alasängyn Diego näytti hieman kummastuneelta herätessään meteliin joka tuli vaijerin katkaisusta. Tuli huomatuksi ettei ole ihan helppo katkaista pyörän vaijerilukkoa! Myös Nooran alapuolella punkkaava yöllä ryminällä sisään saapunut poika heräsi ja näytti erittäin hermostuneelta unien keskeytyksen johdosta, olen hyvin pahoillani siitä. 

Muuten kaikki on sujunut mallikkaasti ja tämä päivä kuluikin ostellessa puuttuvia tavaroita (Noora unohti takin kotiin). Käytiimpä myös kävelykierroksella, oppaanamme mukava 9gag-sieluinen poika joka kertoi tarinoita vauvojen syömisestä. Fun! 

On the road!

Moikkamoi ja terkkuja lentokentältä! Tänne on tosiaan selvitty muutaman mutkan kautta ja nyt odotellaan portilla lennon lähtöä. Pakkauskriiseistä on selvitty ja rinkat on taas lastattu liialla tavaramäärällä. Rinkat naamioitiin ruumispusseiksi jätesäkeillä ja lähetettiin erikoismatkatavaroiden joukossa kohti Irlantia. Matka meinasi katketa jo turvatarkastukseen virkailijan ottaessa laukkuni erikoistarkastukseen. Pommiksi epäilty esine osottautui kuitenki pilttipurkiksi ja matka jatkuu taas ainakin toistaiseksi. Nyt katson parhaaksi lopettaa tämän sekavan tekstin, koska uskollinen puhelimeni temppuilee toistuvasti enkä tunne suurta mielihalua kirjoittaa tätä samaa tekstiä enää neljättä kertaa. 

Ja ainiin, joku meistä tosiaan unohti sen kaks kokoa liian pienen, silmiähivelevän tuulitakin kotiin eli suuntaan kohti Irlannin sateita ilman minkäänlaista takkia. Näin tällä kertaa. 

-Noora