Ain't No Sunshine

Varoitus! Seuraava teksti sisältää liiallista vittuuntuneisuutta, raivoa, angstia ja muuten vaan paskaa juttua. Teksti ei myöskään sisällä juurikaan kuvia. Jos olet herkkä, uudenkaupungin lukion opettaja tai sinulla on taipumusta esiintyä jonkinsortin jeesuksena mitä tulee maailmanparantamiseen, tee itsellesi sekä muille palvelus: paina välittömästi sivun yläreunassa olevaa rastia ja mene vaikka ulos nauttimaan tästä saatanan masentavasta ja rumasta päivästä. Suosittelen kyseistä toimintaa myös niille, jotka luulevat elämän olevan kivaa tai jollakin tavalla positiivista. Nimittäin tämän postauksen myötä myös sinun silmäsi saattavat avautua ja pilvilinnat murentua.

Eli niin kuin tässä vaiheessa jo suurin osa teistä lukuisista ja uskollisista lukijoista arvasikin: Kyllä, on jälleen kerran sen saatanallisen ajanjakson aika, joka tunnetaan myös nimellä 'koeviikko'. Koeviikon lähestyessä ja paineen kasvaessa peruslukiolainen sysää kasaantuneita tehtäviä syrjään ja uskoo parempaan huomiseen, sekä tehtävien taianomaiseen valmistumiseen ajallaan. Nyt on kuitenkin kaikkien lukiolaisten syytä havahtua todellisuuteen ja myöntää itselleen (sekä muille), että tekemättä ne tehtävät kuitenkin aina jää tai sitten viimeisenä yönä verta itkien tehtäviä tehdään epätoivon ja epäuskon vallassa, samalla kiroten maailman vääryyttä ja paskaa elämää.

Tässä(kin) jaksossa myös minä, aina niin kunnollinen ja tunnollinen oppilas, kuuluin tähän surkeiden ihmiskohtaloiden joukkoon. Syynä tähän ei tällä kertaa kuitenkaan ollut laiskuuteni tai saamattomuuteni vaan kaikki ne lukuisat takaiskut ja haasteet, jotka olen tässä jaksossa kohdannut. (Esim. Venäjän reissu, hurrikaani Sandy (lupaan oikeesti vielä joskus laittaa tänne niitä kuvia Nykistä...), flunssa, pimeäajo, kylmyys ja vitutus. Vietinpäs muuten vielä kolme päivää Salossa Euroopan nuorisoparlamentin istunnossa, koska mielestäni en voisi käyttää vapaa-aikaani paremmin kuin keskustellen Venäjän ihmisoikeuksista ventovieraiden ihmisten kanssa Salon lukiossa. Mutta asiaan, tällä hetkellä vitutuskynnykseni hipoo maksimi lukemia ja taistelen mielihalua vastaan, joka kehoittaa minua menemään satama-alueelle rikkomaan posliinikissoja kuten ystäväni Rahinkainen ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessaan teki. Säästääkseni posliinikissat tuolta väkivaltaiselta ja julmalta kohtalolta päätin tulla kuitenkin ainakin näin aluksi vaan jakamaan teille näitä synkkiä aikoja ja niiden syitä.

Yksi syy turmiooni ja masennukseeni oli tämän jakson englannin kurssi. Jokaisen kurssin alku on aina yhtä kannustava ja toiveita herättävä kun koulumme kellastuneille valkokankaille heijastetaan kurssin sisältö ja 'tärkeät päivämäärät', jotka siis poikkeuksetta sisältävät uhkauksia tulevista tehtävistä ja niiden viimeisistä palautuspäivistä. Tällä kertaa kohdalleni osui englannin kirjaraportti ja portfolio. Deadlinet tulivat ja menivät ja tällä kertaa ei riittänyt edes viimeisen yön epätoivo tehtävien tekemiseen vaan ne loihdittiin valmiiksi muun muassa uskonnon sekä ruotsin tunneilla, jolloin keskittymiseni olisi pitäny olla jossain aivan muussa kun portfolioteksteissä. Mutta lopulta kuitenkin työt tulivat palautettua tosin niiden laadusta voidaan olla montaa mieltä. Valitettavasti kuitenkin tässä vaiheessa olin jo pahasti jäljessä kokeisiinlukuaikataulustani ja se saattoi myös näkyä tämän viikon edesottamuksissani.

http://www.funnyhumors.com/school-and-college-life/

Tämän viikon kokeita tehdessäni onnistumisen elämykset olivat vähissä. Lisäksi jouduin turvautumaan arveluttaviin metodeihin, joita olen luvannut välttää viimeiseen asti. Lopulta kuitenkin kaikkien meidän lukiolaisten on näihin keinoihin tarrauduttava. Niinpä siis tämän koeviikon teemat kulkevat nimillä: 'arpaonni on niin arvaamaton', 'vielä ehtii vaihtamaan monta oikeeta vastausta vääräksi', 'värikynä', viimeset viis kohtaa on ollu a. Oiskohan se nyt sitten d?' ja 'säälipisteitä mä metsästän'. Kokeiden palautusta odotellessa.

http://www.tumblr.com/tagged/troll-faces

Hohhoh, tästä tekstistä voimme havaita etten ole päässyt koeviikon kuluessa toteuttamaan itseäni tarpeeksi plus muutenkin puutteellinen sosiaalinen elämäni on kärsinyt ennestään. Enkä todellakaan odota, että ketään kiinnosta koemenestykseni (tai sen puuttuminen), turha valitukseni tai lukio-opintojen haastavuus mutta pitipä silti tulla avautumaan. Ihan vaan vaikka niiden posliinikissojen takia. En myöskään tarvitse kommentteja 'älä valita turhasta, jääkarhut hukkuu ja Afrikan lapsilla ei oo juhannusta. Sulla on kaikki ihan hyvin!! ja sun pitäis olla ilonen että saat käydä koulussa ja saatte siellä ilmasta nakkikastiketta!' jne. Ymmärrän kyllä miten etuoikeutetussa asemassa olen mutta eiköhän meistä itsekukin joskus sorru siihen kuuluisaan turhasta valittamiseen.


Tämän tekstin piti siis tosiaan ilmestyä eilen kun sen raivoissani epäonnistuneen matikan kokeen jälkeen väsersin, mutta juuri ennen valmistumista koneeni laturi pimahti ja teksti jäi julkaisematta. Eihän se laturi ollut vasta kun 6 vuotta vanha...tai 7. Surkeaa tämä nykyteknologia. Eipä tässä sitten muuta. Maanantaina biologian koetta odotellessa,

Noora The Sunshine

Terveisiä perseestä...

eli siis Amerikan yhdysvalloista. Tämän hetkinen sijaintini kuitenkin on jälleen kerran niin tuttu ja turvallinen Suomi. Eli siis hirmumyrsky Sandyn kourista on selvitty ilman suurempia fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Tulen kuitenkin varmasti vielä palaamaan aiheeseen tulevaisuudessa. Mutta tosiaan, koska välttelen jälleen kerran niin läksyjä kuin siivoustakin, päätin tulla kertomaan teille koulun Pietarin matkasta, jossa pari viikkoa sitten oltiin.































Eli perjantaina 19.10 lähdettiin Uudenkaupungin linja-autoasemalta kohti Pietaria. Matka taittui siis bussilla kustannussyistä. Mukaan lähti meidän koulumme venäjänlukijoiden lisäksi myös oppilaita kahdesta muusta lukiosta. Bussiin päästyäni lysähdin hyvin epämukavasti ahtaaseen ja huonosti muotoiltuun penkkii. Selkä tuhannella mutkalla jatkoin raa'asti keskeytettyjäni kahden tunnin mittaisia yöuniani. Uneni keskeytyi kuitenkin jälleen kerran sillä joku täysin pimahtanut säälittävyyden multihuipentuma ( mynämäen lukion ykkösluokkalainen poika nimeltään Pätijä) piti luentoa maailmanhistorian käännekohdista ja tapahtumista. Tämän kyseisen raivostuttavan Pätijän ääni tunkeutui kello 6 aamulla vähän liiankin innokkaasti tajuntaani. Siinä vaiheessa kun havahduin kuuntelemaan tätä saarnaa, oltiin sentään päästy jo toisen maailman sodan tapahtumiin, Saksan sotastrategioihin ja Leningradin piiritykseen. Puhumattakaan Stalinin julmuudesta ja Neuvostoliiton työleireistä. Muilta (siinä kohtaa erittäin vittuuntuneilta) kanssamatkustajiltani kuulin luennon selventäneen myös Egyptin muinaishistoriaa, Rooman imperiumia ja Normandian maihinnousua. Omilla paskoilla mielipiteillä ja salaliittoteoriolla höystettynä tietenkin. Jätän tässä kohtaa mainitsemmat ne muutamat erittäin rumat sanat, jotka mielessäni tuolloin pyörivät.

Ensimmäisen kahvitauon koittaessa viha Pätijää kohtaan oli bussissa yltynyt niin suureksi, että ihmisten julmuus nousi pintaan ja Pätijä vaiennettiin. Loppumatka oli tästä huolimatta hyvin tuskainen ja pitkä. Perille päästyämme taistelimme matkalla kertyneitä veritulppiamme vastaan ja hyvin pian siirryimmekin keräämään voimia seuraavan päivän koitoksiin.

Kaksi seuraavaa päivää turisteiltiinkin sitten ihan kunnolla ja jo maanantaina oli valitettavasti aika taas palata takaisin Suomeen. :( Takaisintulomatka ei ehkä ollut ihan yhtä tuskainen kuin menomatka mutta siitä huolimatta bussi vallitsi varsin rauhaton ja levoton tunnelma.

Vaikka mulla ei varsinaisesti ollut mitään ennakkoluuloja Venäjää kohtaan ennen matkaa, enkä odottanut kohtaavani kolmipyöräisiä ladoja tai lapsia kaappaavia miliisejä, niin Pietarin kauneus ja puhtaus yllätti silti positiivisesti! Menen ehdottomasti uudelleen Pietariin mutta ensi kerralla toivottavasti vähän pidemmäksi aikaa. Ja tosiaan...jälleen kerran kuvittelin ottaneeni lukuisia laadukkaita ja mahtavia kuvia matkalta mutta äsken tilannetta tarkemmin tutkittuani jouduin taas kerran pettymään. Saatte siis tyytyä ylläoleviin todella epäesteettisiin kuviin ja kirota puuttuvaa kykyäni vangita kauniita maisemia laaduttoman kamerani sisuksiin. Mutta ensi viikolla (toivottavasti) luvassa juttua Nykistä! Siihen asti oikein masentavaa marraskuuta kaikille.

Noora