10.9.2012

Rakvere day 1 and 2

Heippahei! Rakveren matka on siis takanapäin ja karvas paluu tukahduttavaan arkeen on taas todellisuutta. Vietimme siis viisi päivää koulun järjestämällä matkalla Rakveressa, asuen paikallisissa perheissä ja tutustuen virolaiseen elämäntyyliin. Tiivistettynä voisin sanoa, että matka oli mitä onnistunein ja suorastaan täydellisyyttä hipova! Äärettömän hitauteni ja lukemattomien kiireideni vuoksi ohessa vain kahden päivän tapahtumat, eli toinen osa luvassa lähitulevaisuudessa...


Maanantaina saavuttiin iltapäivällä Rakvereen melko pitkän matkustuksen jälkeen. Hostien johdolla sitten suunnattiin kukin omille teillemme. Kotiuduttuamme lähdettiin pienellä porukalla Martinin (mun hostin) johdolla kaupunkikierrokselle, joka sitten päättyi koululle lukukauden avajaisjuhlaan.








Ihan loppuun asti ei koulun juhlassa viihdytty, vaan suunnattiin kaupan kautta porukalla viettämään iltaa. Väsymys vei kuitenkin lopulta voiton ja raahauduttiin ajoissa keräämään voimia tulevia päiviä varten. Tiistaina olikin vuorossa mm. esitelmiä, kouluun tutustumista, kouluruokaa virolaiseen tapaan, "City Game", vierailu Rakveren linnassa ja shoppailua. 


Täytyy sanoa, että kuvassa olevan jälkiruuan koostumus oli kyllä aika mielenkiintoinen...Kovasta yrityksestä huolimatta se jäi kyllä syömättä.

























     Robin Hood kiipeilemässä!




Tässä lyhyesti kahden ensimmäisen päivän tapahtumat. Myöhemmin luvassa siis lisää kuvia ja hulvattomia juttuja...


Noora

6.9.2012

Selkäpiitäni karmii*



(*suomenkielen omituisimpia ilmauksia) 

Twin Peaks. Se on ruudussa jälleen!! Olin niin onnellinen ku luin uudesta kanava "Kutosesta", joka alkaa näyttää joka lauantai-ilta tota mahtavaa legendaarista sarjaa. (Tähän väliin pitää todeta että about joka sadas ihminen keneltä oon kyselly "Ootko kattonu koskaan Twin Peaksia" vastaa myöntävästi, joten jos tää ei nyt mitenkään kolahda niin ymmärrän sen.) Joka tapauksessa, jos missasit lauantain kevyen 90 minuuttisen pilottijakson (like me), SE TULEE TÄNÄÄN (6.9.) VIELÄ UUSINTANA!!!

http://en.wikipedia.org/wiki/Twin_Peaks

Twin Peaks kertoo samannimisestä (kuvitteellisesta) pikkukaupungista, jossa tapahtuu nuoren Laura Palmerin murha. Se on pieni ja sisäsiittoisen olonen paikka, jossa on mitä oudompia persoonia ja tapahtumia. Se on ihan omaa luokkaansa, koska missään muussa sarjassa ei enää nykyään oo sellasta TUNNELMAA ku siinä. Vaikka mitään ei tapahtuis, vaikka kuvattais vaan pyörivää kattotuuletinta, se saa karvat nousemaan niskassa ja sellanen utunen tunnelma vangitsee kyllä katsojansa! Ah kuinka oonkaan oottanu tätä :).
 
Sanoin aikoinaan kun oltiin Annecyssä, että mulle tuli mieleen siitä ihan toi Twin Peaks. Jotenkin sellanen hiukan aikaa nähneen olonen kauniin luonnon ympäröimä rauhallinen paikka, jossa ei paljon vilkasta liikennettä näkyny. En tarkota että se ois ollu mitenkään "karmiva" paikka, mutta sellanen rauhallinen tunnelma siellä oli. Nyt kuitenkin tänään luin uutisen "Alppimurhista" ja äiti vaan mainitsi että ne olis tehty jossain samoilla seuduilla ku meki oltiin oltu reissulla.. Aloin kiinnostua ja tarkemmin ku kattelin niin tää oli tapahtunut Ranskassa Chevalinen alueella ihan Lac d'Annecyn vieressä. Toisin sanoen ihan lähellä Annecya, samojen vuorten keskellä kun me oltiin. Tuli vähän karmaiseva fiilis. 



Näihin niskakarvoja nostattaviin tunnelmiin, 
Saana

2.9.2012

Lomakuvia part 1298190

Hyvää iltaa arvon kansalaiset. Tulin melko pikaisesti julkasemaan teille muutamia kuvia Fussenistä ja Frankfurtista, sekä samalla ilmaisemaan, että hiljaisuudestani huolimatta, olen edelleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Samaa voin tuskin sanoa huomenna kello 6:15 seistessäni Uudenkaupungin linja-autoasemalla, hyisen syystuulen piestessä minua, sekä liian täyttä matkalaukkuani. Huomenna ois siis tarkotus suunnata Rakvereen viideksi päiväksi. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin nimittäin nyt ois vuorossa muutama sekalainen lomakuva muinaisilta ajoilta. 

Sveitsin jälkeen siis suunnattiin Fusseniin. Syy miksi Fusseniin pistäydyttiin tulee varmaan näiden kuvien myötä varsin selväksi. Ei siis vain upeiden maisemien takia, vaan Fussenin läheisyydessä majailevien kahden todella kuuluisan linnan takia hilasimme myös me itsemme paikalle.
















Toi hemmetin siltahärpäke, joka alemmassa kuvassa esiintyy aiheutti mulle taas sydämen tykytyksiä ja sai elämän vilahtamaan silmieni edessä. Miljoona ihmistä huteralla sillalla, joka nitisee ja jossa laudat taipuilee jalkojen alla. Not good. Kun siihen vielä lisätään lihava perheenisä, jonka mielestä oli hulvatonta hyppiä sillalla lankkujen huutaessa hallelujaa, oli Nooran paniikkikohtaus taattu. Hitaasti hiippailin sillalta pois ja jätin Saanan räpsimään kuvia muiden  kiihkoturistien sekaan. 





Linnakierroksen jälkeen kierreltiin vielä vähän Fussenin keskustaa ja illalla suunnattiin pubiin kattomaan jalkapalloa.  










Sitten olikin jo aika suunnata varsin sateisissa oloissa kohti Frankfurtia!









Mainetta ja kunniaa luvassa sille, joka arvaa ketä toi lintu tossa alemmassa kuvassa meiän mielestä muistutti. 









Frankfurtissa meillä oli maailman ihanin hostelli, kuten ollaan taidettu joskus ennenkin hehkuttaa. Tunnelmaa kuitenkin hiukan latisti meiän oksettavat huonetoverit, joiden lempiharrastuksiin lukeutu liika alkoholin nauttiminen ja saksalaisten piirrettyjen kattominen yön pimeimpinä tunteina. Äänet täysillä tietenkin.

Muuten vaan kierreltiin Frankfurtia ja vietettiin leppoisaa kaupunkielämää ilman sen suurempaa funktiota. Koiteltiin jälleen kerran mäkkärin myyjän hermoja (Saana taas kerran), syötiin paljon (kerrankin) ja sodittiin niitä haisevia kämppiksiä vastaan. Ja löydettiin kaupasta Milkan mansikkasuklaata, mitä oltiin jo 3 viikkoa metsästetty ympäri Eurooppaa! 

Mutta sen pitemmittä puheitta suuntaan nukkumaan, jotta kykenen antamaan itsestäni edes välttävän vaikutelman huomenna kohdatessani uusia tuttavuuksia.

Noora