Merry Kissmyass

Good evening ladies and gentlemen!

Mayojen petettyä minut palaan jälleen kerran katkerin mielin tulevaisuuttani kiroten raottamaan teille kiintoisan elämäni salaista esirippua. Kuten tarkkaälyisimmät saattoivatkin jo otsikosta päätellä, minä en varsinaisesti kuulu näihin ns 'jouluihmisiin'. Tämä kaupallinen juhla, jota kai juhlitaan Jeesuksen syntymän kunniaksi, ei minua kirkosta eronnutta vannoutunutta ateistia juuri miellytä. Pelkkä joululahjojen osto, sanat kuten 'joulumieli' ja muut jouluhössötykset aiheuttavat ohimollani jyskyttävän tunteen, joka herää eloon aina joulun lähestyessä ja helpottaa vasta seuraavan vuoden puolella.

Tänä vuonna minun vaatimattomaan huoneen pahaseeni jäi se kuuluisa joulusiivo tekemättä. Kuten myös kaikki muutkit siivot. Olohuonettamme ei tänäkään vuonna korista joulukuusi sen liian suuren vaivan takia. Eikä edes kestosuosikkini olkiporsas päässyt jokavuotiselle visiitilleen sivistyksen pariin koiramme vaaniessa kaikkea tuhottavaksi kelpaavaa. Tänäkään vuonna emme kuitenkaan säästyneet niiltä saatanan rumilta joulukorteilta, jossa perheen epämiellyttävät lapset poseeraavat halvat tonttulakit päässä koiran kuolatessa vieressä. Tehkää nyt hyvät ihmiset palvelus itsellenne, minulle sekä Suomen valtiolle ja jättäkää ne lastenne kuvat lähettämättä joulutervehdysten yhteydessä. Koska en kuitenkaan halua pilata tätä harrasta juhlaa keneltäkään ikävillä puheillani, lopetan jouluvastaisen saarnaukseni tältä erää tähän. Toivon myös pyhästi ettei kukaan pahoittanut mieltänsä näistä kärkkäistä mielipiteistäni samalla vielä lisäten, että toivottavasti en joudu kuulemaan yhtä ainutta joululaulua 12 kuukauteen.

Vuosi vuoden jälkeen itsehillintäni joutuu koetukselle ennen joulua selatessani blogeja, jotka pursuavat joululahjatoiveista väsättyjä kollaaseja. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan sitten joulun jälkeen on väkerrettävä postauksia niistä saaduista joululahjoista ja niiden täydellisyydestä. Toivon, että keskuudessamme ei kukaan pahastu, jos en jatkossakaan aio kyseisiä asioita tänne blogiin laittaa. Sen sijaan päätin kirjoitella (hyvin lyhyesti) muistini virkistykseksi edellisvuoden tapahtumista. Pahoittelut nyt jo heti alkuun, että kuvia on hyvin vähän ja niiden laatu on sitäkin kehnompi. Elämäni saattaa seuraavien kuvien ja tekstinpätkien jälkeen näyttäytyä teille entistä sisällöttömämpänä, jos se nyt edes on mahdollista.

Tammikuu

Vuoden vaihtumista juhlistin kipeänä NHL12 pelaten. Tämä mahtiponteinen alku vuodella 2012 antoi luvan odottaa suuria tulevalta vuodelta..

Tammikuun alussa vierailtiin Venlan kanssa Iidalla ja kerättiin voimia koulun alkuun. Saatoimme myös vierailla Kosken keskustassa sijaitsevassa räkälässä, valitettavasti nimeä en muista. Muuten tammikuu kului aika pitkälti koulujuttujen parissa tai muuten vaan vittuuntuneena sisätiloihin linnoittautuneena. Osuipa tammikuun loppuun se aina niin odotettu koeviikkokin ja melkein yhtä odotettu autokoulu alkoi. Ihan pelkkää paskaa tammikuu ei sentään ollut vaan juhlittiin siellä muutamat 18v synttäritkin :)









 Helmikuu

Helmikuun päiviäni synkensivät lukuisat ajotunnit sekä lisääntyvät vanhojentanssitreenit. Helmikuun kiitäessä ohi tuntui tekemättömien asioiden lista kasvavan uhkaavasti päivä päivältä. Verenpaineeni kohotessa ja stressin lisääntyessä vanhat lähestyivät pelottavalla nopeudella mutta lopulta siitäkin päivästä selvittiin. Kaikesta kaaoksesta ja ihmisten lietsomasta joukkohysteriasta huolimatta päivästa jäi paljon hyviä muistoja. Kun vanhoista ja niiden jatkojen jälkeisestä huonovointisuudesta tuli selvittyä, oli aika lähteä Lauran ja Hannan kanssa kohti Lontoota. Ne viisi päivää, jotka vietettiin Lontoossa, käytettiin aika tehokkaasti shoppailemiseen ja syömiseen. Melko onnistuneesti laiminlyötiin kuuluisimmat nähtävyydet ja muut turistihoukutukset mutta kivaa oli silti! Seuralaisteni suunnatessa takaisin Suomeen, jatkoin vielä matkaani muutamaksi päiväksi Mansfieldiin, jossa siis aikoinani asustelin vaihtovuoteni merkeissä. Helmikuun loppu menikin sitten Mansfieldissä vanhan hostperheen ja kavereiden seurassa viettäen jo melkein unohtunutta brittielämää. Liian pian oli kuitenkin taas aika sanoa riipaisevat hyvästit ja palata kylmään ja synkkään Suomeen.









Maaliskuu

Maaliskuu oli huomattavasti helmikuuta rauhallisempi. Autokoulu kaikessa masentavuudessaan jatkui yhä ja tällä kertaa se toi mukanaan uuden kidutusmuodon nimittäin turkuajon. Siitä selvittiin paria vaaratilannetta lukuunottamatta kunnialla, kuten myös muutamasta saunaillasta ja 18v syntymäpäivistä. Maaliskuu loppuikin taas mukavasti koeviikkoon ja sen tuomiin iloihin. Ehdottomasti kuukauden dramaattisin kohta oli rakkaan mopoautoni hyvästely sen matkatessa uuteen kotiinsa tulevan autoni tieltä. Vaikka vihasin lähes kaikkea siinä kolisevassa muovikopperossa, oli eromme silti tuskainen. Juuri kun olin saanut surutyöni päätökseen sain kuulla julmasta kohtalosta, jonka vanha silti niin rakas ajokkini oli uuden omistajan kynsissä kokenut. Ällöttävät teinit olivat ajaneet mopoauto(ni) sillaankaiteeseen ja näin sinetöineet hänen kohtalonsa lunastuksen merkeissä. No offense bitch, jos tunnistat itsesi tästä tekstistä, mutta mielestäni on julmaa ja häpeällistä tuhota jotain, joka kerran oli osa jonkun toisen identiteettiä ja elämää.





Näissä sekalaisissa tunnelmissa toivotan kaikille oikein kivaa loman jatkoa ja palaillaan myöhemmin seuraavien kolmen kuukauden kanssa!

Noora

If tomorrow never comes

Hyvää maailmanloppua ja onnellista tuhoutumista kaikille!

www.i.qkme.me

www.traemcneely.com

- Noora & Grumpy Cat

Sandy

On aina niin kiehtovaa huomata miten päivät vilahtavat ohitse, vaikka ei mitään tekisikään. Taas on lähemmäs pari viikkoa vierähtänyt siitä, kun viimeksi täällä blogissa teitä hauskuutin. Tässä välissä tuli muun muassa lusittua 4 päivän loma. Lomatunnit katosivat ties minne enkä saanut juuri mitään mainitseminen arvoista aikaan. Arkeen paluun riemua on tehokkaasti lievittänyt jatkuva lumisade, kylmyys ja auraamattomat tiet. Näinä synkkinä aikoina elämäni valona toimii kuitenkin ajatus joululomasta. Teidän kaamosmasennuksenne lievittämiseksi raahauduin pois jääkaapin välittömästä läheisyydestä, kovia kokeneen läppärini näppäimistön äärelle tuomaan valoa pimeyteenne ja joulun odotukseenne. Sisintäni kalvaa taas kerran pieni häpeä siitä, että kehtaan tulla jakamaan teille yli kuukauden takaisia asioita, mutta kukaan teistä ei kuitenkaan saavuta sielunrauhaa tai joulun tunnelmaa ennen kuin olette kuulleet tästä pari kertaa mainitsemastani Sandy-myrskystä. Edellinen lause sisälsi sarkasmia.

Eli lomaillessani valtameren toisella puolen lokakuun loppupuolella, koin melko hämmentäviä hetkiä. Nimittäin loman lopussa, toisiksi viimeisenä päivänä, saatiin Suomesta puhelu, että ollaanhan tietoisia siitä, että New Yorkiin on parin tunnin päästä iskemässä jonkin sortin hurrikaani. Uutisissa oli käsketty ihmisiä menemään sisätiloihin, sekä hankkimaan riittävät vesi-ja ruokavarastot, joilla selviää tarvittaessa vaikka viikon. Kukaan ei nimittäin tiedä kauanko hurrikaani kestää ja mitä tulee tapahtumaan. Kauppojen ohella myös metrot, bussit, junat ja lentokoneet lopettaisivat toimintansa parin tunnin sisällä. No, eipä oltu tämmösestä pikkuseikasta tosiaan mitää kuultu, koska hotellissa ei ollut (langatonta)nettiä ja telkkarikin oli sieltä toisen maailmansodan jäljiltä, eli sitäkään kapistusta ei huvittanut kauheesti päälle pistää. Puhelun jälkeen lähdettiin, ehkä pienen järkytyksen ja epäuskon vallassa, suunnistamaan takaisin hotellille. Hämmennystä herätti muun muassa se, miten ihmiset tyynen rauhallisesti kiiruhtivat normaaliin tapaansa kaupasta toiseen reagoimatta mitenkään siihen faktaan, että parin tunnin päästä kaikki sulkisivat ovensa ja aloittaisivat myrskyn odotuksen.

                            

                                     http://www.riemurasia.net

Aloimme jo kyseenalaistamaan koko hurrikaanin olemassaoloa kunnes huomasimme seuraavassa kadunkulmassa 'merkkilaukkuja' myyvän papitsun ottavan kaiken ilon irti ihmisten pelosta ja tulevasta hurrikaanista. Ryppyiseen pahviin oli kissan kokoisilla kirjaimilla raapustettu 'HURRIKAANIALE. NYT KAIKKI MERKKILAUKUT 5 DOLLARIA 10 DOLLARIN SIJAAN!' Paljoa eteenpäin ei tarvinnut jatkaa kun saatiin seuraava varoitus tulevasta: Time Squarealla vilkkui neonvaloilla höystetty teksti 'PUHEEN JA VALMISTAUTUMISEN AIKA ON OHI. HURRIKAANI SANDY ISKEE PARIN TUNNIN KULUTTUA.' Tässä vaiheessa on varmaan ymmärrettävää, että tavallisen suomalaisen tuulitakkituristin mieleen alkaa pikku hiljaa hiipimään ajatus vähintäänkin siitä Mayojen ennustamasta maailmanlopusta minkä jaloista olisi välttämätöntä paeta. Palattuamme hotellille yritimme vielä kysyä lohduttavia lisätietoja hotellissa lusmuilevalta 'hissivahdilta' respan jonon ollessa pitkä kuin nälkävuosi. Kyseinen herra saattoi olla hieman elämäänsä kyllästynyt ja niinpä hän suorastaan tärisi innosta, kun pääsi kertomaan ihmeissään oleville suomituristeille tästä maailmaloppua ennustavasta hurrikaanista. Kysäisimme mikä tilanne on, eli onko New Yorkiin todella iskemässä hurrikaani ja mitä meidän pitäisi kenties tehdä, jos näin on. Herran viesti oli hyvin selkeä: 'Yeah, there is a hurricane coming. GET OUT AS SOON AS POSSIBLE'. 

Koska en kuitenkaan vielä hallitse täysin ilmiintymisen saloja, jouduimme jäämänä myrskyn silmään julkisten kulkuvälineiden sulkeuduttua. Meille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin toteuttaa uutisissa annettuja ohjeita ja niinpä lähdimme kauppaan kerryttämään ruokavarastojamme. Ehdittyämme kauppaan hyllyt ammottivat tyhjyyttä ja jono ylsi ulko-ovelle asti. Saimme kuitenkin taisteltua itsemme sisälle ja haalittua kasaan tarpeeksi ruokaa, jonka turvin selviäisimme ainakin seuraavat kolme päivää. Viimeistään matkalla hotellille silmämme avautuivat katsoessamme kaduilla kiiruhtavia matkalaukkuja raahaavia ihmisiä ja loputonta keltaista taksivirtaa, joka ohitsemme lipui. Jotkut selvästi seurasivat uutisia ja olivat tilanteen tasalla (toisin kuin allekirjoittanut) tai sitten muutama muukin kysyi hissivartijan mielipidettä tässä uhkaavassa tilanteessa. 

http://www.google.com/imgres?q=sandy

Valmistautumisen jälkeen alkoikin sitten itse odottelu. Sunnuntai-iltana ei myrskystä ollut tietoakaan ja lähinnä pysyttelimme turhautuneina hotellissa odottaen uutisia tulevasta. Ensimmäiset huonot uutiset tulivat Finnairilta, joka peruutti maanantain New Yorkin lennon. Tämä päätös ei ainakaan helpottaisi tiistain lentoamme ja kotiinpaluutamme. Sandy muuttui uutisissa hurrikaanista hirmumyrskyksi, sen jälkeen vuosisadan tuhoisammaksi luonnonkatastrofiksi ja siitä vielä vähän pahemmaksi. Pysyimme kuitenkin melko tyynenä kunnes Suomesta alkoi sadella huolestuneita tiedusteluita hyvinvoinnistamme sekä riipaisevia jäähyväisviestejä.

Manhattanille Sandy sitten lopulta iski maanantain ja tiistain välisen yön aikana. Maanantaina oltiin tapettu aikaa hotellissa, koska mikään kauppa tai muukaan ei ollut auki. Finnair tosiaan peruutti meidän tiistain lentomme, jolloin monen turhauttavan yrityksen ja soiton jälkeen sinne ja tänne saimme vaihdettua lentoa keskiviikolle. Epävarmana siitä pääsemmekö edes keskiviikkona palaamaan Suomeen. Mikäli keskiviikon lentoa ei lennettäisi, siirtyisi paluumme luultavasti seuraavaan viikkoon. Respan nälkävuoden pituinen jono ei ollut juuri lyhentynyt päivässä ja hotellin aula oli muutenkin täyttynyt epätoivoisten matkustajien lisäksi myös kodittomista, jotka hakivat turvaa myrskyltä. Aulassa olevat muutamat tietokoneet olivat ylikansoitettuja ihmisten tutkiessa epätoivoisina eri lentoyhtiöiden sivuja. Henkilökohtainen suosikkini oli brittimies, joka huusi kaiken melun yli kaikkia mahdollisia kirosanoja samalla hakaten nyrkillä näppäimistöä sekä ravistellen koneen näyttöä. Taistelimme kuitenkin tiemme kaaoksen läpi respan tiskille ja saimme varattua huoneemme yhdeksi lisäyöksi, koska hotellin lattia olisi muuten ollut seuraavan yömme tukikohta.

http://images.businessweek.com

Nyt tottakai odotatte, että kerron tuosta kohtalokkaasta yöstä kävin-lähellä-kuolemaa -tarinoita, mutta valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen. Heräsin nimittäin tiistaiaamuna hyvin levätyn yön jälkeen, vain pari kertaa olin herännyt epämääräisiin kolahduksiin mutta muut myrskyn äänet eivät juuri kantautuneet suojaiseen sisäpihalle päin olevaan hotellihuoneeseemme. Koska myös tiistaina kaikki paikat pysyivät suljettuina alkoi turhautuminen ja jännitys kotiinpaluusta kasvaa. Finnairin tehdessä päätöstä siitä, lennetäänkö keskiviiikkona Suomeen vai ei, saimme jännittää loputtomalta tuntuvan ajan. Joka kerta puhelimen soidessä iski uusi epätoivon aalto ja pelko siitä, että lentomme on peruuttu. Mitään varsinaista hätäähän meillä ei hotellissa ollut myrskyn aikana eikä sen jälkeen, mutta ihmismielen heikkoudesta johtuen elo epätietoisuudessa ja odottamisessa tuntui lähes mahdottomalta.

Keskiviikkoaamuun mennessä ei ollut Finnairilta kuulunut lennon peruutusta, joten suuntasimme lentokentälle. Hotellin respassa työntekijä oli ihmeissää kun kerroimme lentävämme tänään kotiin. Hän totesi meidän olevat hyvin onnekkaita ja huomautti, että suurin osa ihmisistä pääsee kotiin vasta ensi viikolla lentokenttien, raiteiden ja teiden vapautuessa tulvavesistä. Keskiviikkoaamuna oli kuitenkin saatu suurinosa silloista ja muutama tunneli auki eli päästiin taksilla pois Manhattanilta ja JFK:n lentokentälle. Poispääsy Nykistä tuntui suorastaa epätodelliselta ja tämä tunne vain vahvistui kun huomasimme, että keskiviikon parista sadasta lähtevästä lennosta lennettäisiin ehkä kolme ja yksi niistä olisi meidän lentomme Helsinkiin! Wipii. Vaikka olinkin moneen kertaan kironnut Finnairin asiakaspalvelun ja ruuhkautuneet puhelinlinjat alimpaan helvettiin niin muutin mieleni viimeistään siinä vaiheessa, kun näin ne epätoivoiset ihmisraasut, jotka nukkuivat lentokentälle raahatuissa sängyissä likaisina ja surkean näköisinä odottaen omaa lentoaan. Täytyy myöntää, että ilmassa oli suurta riemua, kun viimein saatiin lähtöselvityksestä liput lennolle ja päästiin turvatarkastuksen läpi odottamaan lennon lähtöä.

Matka takaisin kotiin oli silti pitkä mutta tieto siitä, että kohta olisin kaukana Amerikan yhdysvalloista piristi kyllä kummasti. Lähes kaikki Amerikkaan liittyvä ärsytti noina hetkinä vähän liiankin paljon, mutta ennen kaikkea haluaisin nostaa pinnalle ne vitun UUTISET. Ihan sama minkä kanavan uutisia katsoi niin taso oli samaa kuin meidän iltapäivälehtien otsikot ja uutiset. Kaikki uutiset olivat samaa propagandapaskaa ja ylidramatisointia. Samat kolme tuhokuvaa pyörivät joka kanavalla ja niillä provosoitiin ihmisiä uskomaan maailmanloppuun ja Barack Obamaan. No offense. Enkä todellakaan väitä etteikö myrsky olisi aiheuttanut monille ihmisille ja heidän omaisuudelleen korvaamatonta vahinkoa, mutta kohtuus kaikessa... Myös Suomi saa taas olla ylpeä. Nimittäin Iltalehti ainakin piti Suomessa lipun korkealla haastattelemalla suomalaisia New Yorkissa olevia huomionkipeitä turisteja, näyttämällä niitä samoja kolmea tuhokuvaa kuin jenkkien uutiset, uutisoimalla pilvenpiirtäjien kaatumisesta ja New Yorkin muuttumisesta 'aavekaupungiksi'. Bitch please. 

Kuvassa oleva nostokurki tosiaan katkes jo ennen myrskyä, vaikka mediassa välillä muuta väitettiiin...

http://static.iltalehti.fi

Voisin höpöttää tästä aiheesta loputtomiin mutta ihmettelen jo nyt, jos joku on jaksanut lukea tekstin loppuun asti, eli ehkä parasta lopettaa tältä erää tähän. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli melko ikimuistoinen reissu kaiken kaikkiaan niin hyvässä kuin pahassa. Oli myös avartavaa huomata, että aina kaikki ei matkallakaan mene niin kuin Strömsössä. Vielä muutamia linkkejä loppuun siltä varalta, että jotain kiinnostaa Iltalehden vanhat Sandy-uutiset:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012103116268949_ul.shtml

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012102916264084_ul.shtml

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012102916262015_ul.shtml

Noora

New York!

Hei taas. Koeviikko on ollutta ja mennyttä eli positiivinen ja iloinen elämänasenteeni alkaa taas pikkuhiljaa palautumaan ennalleen. Hetken harkinnan jälkeen ajattelin vihdoin kunnostautua ja tulla laittamaan niitä kauan sitten lupaamiani New Yorkin kuvia tänne blogin puolelle. Ajattelin ensin jättää kyseiset kuvat vähin äänin julkaisematta ihan siitä häpeällisestä syystä, että kyseisestä matkasta on saattanut vierähtää tovi jos toinenkin, mutta hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Ollakseni vielä vähän hävyttömämpi ja venyttääkseni tätäkin asiaa vielä ihan vähän pidemmälle, niin päätin jakaa Nykijutut kahteen osaan. Nyt luvassa kuvia ja vähän yleisiä mielipiteitä New Yorkista asialliseen sävyyn, mutta ensi kerralla lupaan palata taas takaisia tuttuun ja turvalliseen sarkastiseen nillitykseen kun kertaan hirmumyrsky Sandyn tapahtumia ja kokemaani jenkkivihaa. Monet teistä saattoi kuulla silloin aikoinaan kyseisestä Nykiä riepotelleesta hirmumyrskystä riittämiin, mutta koska en usko, että tulen montaa kertaa elämässäni todistamaan vastaavanlaista tapahtumaa, päätin pyhittää sille ihan kokoneisen blogitekstin. Mutta nyt niitä kuvia:

Täytyy myöntää, että melko laiha kuvasaldo jälleen kerran... Yllä olevissa kuvissa vilahtivat kuitenkin muun muassa Times Square, Central Park, Brooklyn Bridge, Wall Street, Broadway ja Vapaudenpatsas. Viikossa ehdittiin käydä vaikka ja missä mutta en jaksanut tänne ihan jokaisen katutanssijan ja hiekanjyvän kuvaa laittaa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin New Yorkista ja voisin mennä sinne kyllä mielihyvin uudelleen. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jokaisen pitää jossain vaiheessa elämää vierailla Nykissä mikäli siihen vaan mitenkään on mahdollisuus. Toisaalta täytyy sanoa, että olin tavallaan myös vähän pettynyt, koska olin varma, että kyseinen kaupunki on vähintään kuin toisesta ulottuvuudesta. Näin ei kuitenkaan (minun mielestäni) ollut eikä se edes yltäny vertailussa suosikkikaupunkini Lontoon tasolle. Tähän on useita selittämättömiä ja selitettävissä olevia syitä kuten:

-Tosi monessa paikassa saatiin suorastaan luokatonta asiakaspalvelua eikä ystävällisyydestä ollut tietoakaan. (Toisin kuin Briteissä hoho)
-Liian monessa paikassa jouduimme toteamaan, että puhumme huomattavasti parempaa englantia mitä maahanmuuttajat, jotka työskentelivät tärkeissäkin viroissa huonolla englannilla. Tämä ei nyt sitten ollut mikään hyökkäys maahanmuuttajia, yleensäkään amerikkalaisia tai Barack Obamaa vastaan, mutta puutteellinen kielitaito ns. paikallisten keskuudessa aiheutti kyllä hieman hämmennystä.
-Olen ehkä kärsimätön ihminen, mutta todella moneen paikkaan jonot olivat pidempiä kuin nälkävuosi mikä myöskin ärsytti ja turhautti.
-Ihmispaljous.
-Lukuisat kodittomat antoivat aihetta itsetutkisteluun ja saivat minut tuntemaan itseni julmaksi, sekä turhaksi ihmiseksi kun kiilasin heidän viereensä puistonpenkillä ostoskassit rapisten samalla kun viereinen koditon sitoo likaista ja mitätöntä omaisuuttaan ostoskärryynsä kiinni.

Positiivista:

-Paljon oravia.
-Kaupunki tarjoaa enemmän kaikkea mitä pieni ihmismieli pystyy edes hahmottamaan.
-Myönnettäköön nyt kuitenkin, että myös todella monet muut asiat joiden erittelemiseen menisi enemmän aikaa mitä kiireisestä (not) elämästäni tällä hetkellä liikenee.

Tekstin tasosta saattaa taas kerran havaita, että kello lähestyy 11, joten ehkä on parasta, että palataan asiaan sen Sandy-postauksen kanssa mahdollisimman pian.

Hyvää joulukuuta ihmiset,

Noora