Terveisiä perseestä...

eli siis Amerikan yhdysvalloista. Tämän hetkinen sijaintini kuitenkin on jälleen kerran niin tuttu ja turvallinen Suomi. Eli siis hirmumyrsky Sandyn kourista on selvitty ilman suurempia fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Tulen kuitenkin varmasti vielä palaamaan aiheeseen tulevaisuudessa. Mutta tosiaan, koska välttelen jälleen kerran niin läksyjä kuin siivoustakin, päätin tulla kertomaan teille koulun Pietarin matkasta, jossa pari viikkoa sitten oltiin.































Eli perjantaina 19.10 lähdettiin Uudenkaupungin linja-autoasemalta kohti Pietaria. Matka taittui siis bussilla kustannussyistä. Mukaan lähti meidän koulumme venäjänlukijoiden lisäksi myös oppilaita kahdesta muusta lukiosta. Bussiin päästyäni lysähdin hyvin epämukavasti ahtaaseen ja huonosti muotoiltuun penkkii. Selkä tuhannella mutkalla jatkoin raa'asti keskeytettyjäni kahden tunnin mittaisia yöuniani. Uneni keskeytyi kuitenkin jälleen kerran sillä joku täysin pimahtanut säälittävyyden multihuipentuma ( mynämäen lukion ykkösluokkalainen poika nimeltään Pätijä) piti luentoa maailmanhistorian käännekohdista ja tapahtumista. Tämän kyseisen raivostuttavan Pätijän ääni tunkeutui kello 6 aamulla vähän liiankin innokkaasti tajuntaani. Siinä vaiheessa kun havahduin kuuntelemaan tätä saarnaa, oltiin sentään päästy jo toisen maailman sodan tapahtumiin, Saksan sotastrategioihin ja Leningradin piiritykseen. Puhumattakaan Stalinin julmuudesta ja Neuvostoliiton työleireistä. Muilta (siinä kohtaa erittäin vittuuntuneilta) kanssamatkustajiltani kuulin luennon selventäneen myös Egyptin muinaishistoriaa, Rooman imperiumia ja Normandian maihinnousua. Omilla paskoilla mielipiteillä ja salaliittoteoriolla höystettynä tietenkin. Jätän tässä kohtaa mainitsemmat ne muutamat erittäin rumat sanat, jotka mielessäni tuolloin pyörivät.

Ensimmäisen kahvitauon koittaessa viha Pätijää kohtaan oli bussissa yltynyt niin suureksi, että ihmisten julmuus nousi pintaan ja Pätijä vaiennettiin. Loppumatka oli tästä huolimatta hyvin tuskainen ja pitkä. Perille päästyämme taistelimme matkalla kertyneitä veritulppiamme vastaan ja hyvin pian siirryimmekin keräämään voimia seuraavan päivän koitoksiin.

Kaksi seuraavaa päivää turisteiltiinkin sitten ihan kunnolla ja jo maanantaina oli valitettavasti aika taas palata takaisin Suomeen. :( Takaisintulomatka ei ehkä ollut ihan yhtä tuskainen kuin menomatka mutta siitä huolimatta bussi vallitsi varsin rauhaton ja levoton tunnelma.

Vaikka mulla ei varsinaisesti ollut mitään ennakkoluuloja Venäjää kohtaan ennen matkaa, enkä odottanut kohtaavani kolmipyöräisiä ladoja tai lapsia kaappaavia miliisejä, niin Pietarin kauneus ja puhtaus yllätti silti positiivisesti! Menen ehdottomasti uudelleen Pietariin mutta ensi kerralla toivottavasti vähän pidemmäksi aikaa. Ja tosiaan...jälleen kerran kuvittelin ottaneeni lukuisia laadukkaita ja mahtavia kuvia matkalta mutta äsken tilannetta tarkemmin tutkittuani jouduin taas kerran pettymään. Saatte siis tyytyä ylläoleviin todella epäesteettisiin kuviin ja kirota puuttuvaa kykyäni vangita kauniita maisemia laaduttoman kamerani sisuksiin. Mutta ensi viikolla (toivottavasti) luvassa juttua Nykistä! Siihen asti oikein masentavaa marraskuuta kaikille.

Noora